Kasteessa tullaan kristityksi 

Kasteessa ihminen otetaan kristillisen kirkon jäseneksi, hänestä tulee kristitty. Ei ole olemassa kristittyä, jota ei olisi kastettu. Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa lapsesta tulee sen seurakunnan jäsen, jonka alueella hän asuu. Samalla hänet otetaan maailmanlaajan ja yli sukupolvien ulottuvan kristittyjen yhteisön yhteyteen.

Jumalan lapseksi nimeltä kutsuen

Raamattu käyttää seurakunnasta monia vertauskuvia. Se on Kristuksen ruumis, jonka jäseniä kristityt ovat. Se on puu, jonka oksia olemme. Kasteessa Jumala itse ottaa ihmisen yhteyteensä, oman perheväkensä joukkoon, omaksi lapsekseen.

Vanhemmat antavat lapselle nimen, ei pappi. Lapsen nimi on kasteessa kuitenkin tärkeä, sillä sen lausuminen kuvaa sitä, kuinka Jumala haluaa kutsua henkilökohtaisesti juuri tämän ihmisen yhteyteensä.

Kun varhaisen kirkon aikaan ihmisiä kääntyi kristinuskoon, he ottivat usein kasteen yhteydessä itselleen uuden, kristillisen nimen. Kasteessa alkoi nimeä myöten uusi elämä kristittynä.

Pysyvä lahja

Kaste on lahja. Ihminen saa vastaanottaa sen ilman, että hänen olisi se ansaittava. Kasteessa alkaa kristityn elämä, jossa Jumala itse hyväksyy ihmisen yhteyteensä oman rakkautensa ja armonsa vuoksi. Ihminen on aina pieni, heikko ja vajavainen, mutta Jumala haluaa pitää hänet omanaan.

Ihminen kastetaan vain kerran. Vaikka ihminen etääntyisi Jumalasta kuinka pitkälle tahansa, Jumala pitää kastettua aina lapsenaan ja ihmisellä on oikeus palata Hänen luoksensa.

Kaste on ainutkertainen. Jos kirkosta eronnut haluaa uudelleen liittyä kirkkoon, häntä ei kasteta uudestaan. Kasteen lupaus pysyy aina voimassa.

Kaste ja usko

Usko on Jumalaan luottamista ja turvautumista. Ihminen voi pitää yhteyttä Jumalaan, joka on kasteessa ottanut hänet omakseen. Kristitty puhuu Jumalalle rukouksessa ja voi pysähtyä kuuntelemaan Jumalan puhuttelua muun muassa luonnossa, Raamatun äärellä tai seurakunnan elämässä. Vanhempien, kummien ja seurakunnan tehtävä on kasvattaa kastettua lasta niin, että hän oppii luottamaan ja turvautumaan Jumalaan.

Ihmisen usko ei ole koskaan valmis vaan se on välillä vahvempi, välillä heikompi. Joku tuntee menettävänsä välillä uskon kokonaan. Jumala ei kuitenkaan hylkää sitä, jonka on kasteessa omakseen ottanut, vaan Häneen on aina lupa turvautua uudelleen, olipa elämässä tapahtunut mitä tahansa.